1.4.16

Neulottu pussukka + ohje

Inspiraatio tähän pikkuiseen pussukkaan lähti eräistä näkemistäni lapasista, joissa oli kolmivärinen erittäin kaunis ja mielenkiintoinen pinta. Neuleen pinta koostuu ikäänkuin pienistä pompuloista, jotka limittyvät kivasti toisiinsa. Olin jo aiemmin pyöritellyt mielessäni ideaa neuloa pieni pussukka suoraan vetoketjuun ja lapaset nähdessäni päätin toteuttaa tekniikkaa siihen. Itselläni on noita vetoketjupussukoita kertynyt jo yli tarpeen, mutta äitini kertoi tarvitsevansa uuden. Päätin samalla toteuttaa työn etenemisen ohessa myös tutoriaalin.

Äiti tykkää väreistä, ja aivan ihanat toisiinsa sopivat värit valitsikin tähän! (Ehkä sittenkin taidan tehdä samanlaisen itsellenikin...) Värinvalinnan lähtökohtana oli kaappien kätköistä löytynyt söpö vaaleanpunainen vetoketju. Hän halusi pussukan tehtävän puuvillalangasta, ettei siitä tulisi yhtään "pörröistä" ja nukkaantuvaa. Langaksi valitsimme sitten Novitan Cotton Bamboon, joka oli kyllä nappivalinta tähän. :)  Sininen lanka on kotoa löytynyttä puuvillalankaa, joka on hieman ohuempaa kuin Novitan, mutta se ei mielestäni haittaa yhtään. Itse asiassa se on ehkä parempikin, sillä nyt siniset pompulat neuloksen pinnalla ovat hieman pienempiä kuin vaaleanpunaiset ja pinkit.


Työhön tarvitset:
  • Vetoketjun (tässä työssä 15 cm pitkä)
  • Kolmea eriväristä lankaa
  • Virkkuukoukun
  • Sukkapuikot
  •  
Aloita virkkaamalla vetoketjun värisellä langalla kiinteitä silmukoita vetoketjun ympäri ja poimimalla niistä silmukat. Alla tästä vaihekuvat selostuksineen. :)
 
Pujota ensin virkkuukoukku vetoketjun reunan läpi haluamaltasi etäisyydeltä vetoketjun hampaista. Omassa työssäni etäisyys on noin 5 mm. Reiän tekemiseen voi tarvittaessa käyttää sukkapuikkoa apuna. Vedä lanka reiästä lenkiksi vetoketjun oikealle puolelle. Tee seuraava reikä noin 5 mm:n päähän edellisestä, ja vedä lanka taas lenkiksi työn oikealle puolelle. Vedä lenkki edellisen lenkin läpi. Jatka näin koko vetoketjun ympäri.  

Huom! Pidä huolta, että lenkkejä tulee parillinen määrä.

Vinkki: tee vetoketjun kumpaankin päähän lenkkejä hieman tiehämpään, näin pussukka ei ala kinnata reunoista.

Kun olet ympäröinyt koko vetoketjun, on aika poimia uudet silmukat sukkapuikoille virkkuukoukun avulla. Tästä lähtien käytä kaksinkertaista lankaa työn loppuun asti.
   Pujota koukku virkkaamasi lenkin läpi (aloita mielellään vetoketjun jommasta kummasta päästä), ja vedä koukun avulla kaksinkertainen lanka läpi. Siirrä näin syntynyt silmukka sukkapuikolle odottamaan. Jatka koko kierros, jolloin sinulla tulisi olla parillinen määrä silmukoita sukkapuikoilla. Neulo yksi kierros aina oikeaa.

Seuraavaksi aloitetaan mallineule, joka neulotaan aina kaksinkertaisella langalla, suljettuna neuleena. Samalla värillä neulotaan aina kaksi riviä. Mallin ideana on vuorotella oikeita, nurjia ja jättösilmukoita vuorotellen. Kun nostat silmukan neulomatta, vie puikko silmukan sisään oikealta, ja jätä lanka nurjalle puolelle.

1. krs: *1 o, nosta 1 s neulomatta*, toista *-* kierroksen loppuun.
2. krs: *1 n, nosta 1 s neulomatta*, toista *-* kierroksen loppuun.
3. krs: *nosta 1 s neulomatta, 1 o*, toista *-* kierroksen loppuun.
4. krs: *nosta 1 s neulomatta, 1 n*, toista *-* kierroksen loppuun.

Toista kierroksia 1-4 haluamasi määrä lankojen värejä vaihdellen, kunnes työn pituus on mieleinen. Itse suljin pohjan pussukan sisäpuolelta virkkaamalla, näin siitä tuli mielestäni siisti. 












Ja eikun ihailemaan työn tuloksia! Äiti ehti onneksi saada Amsterdamin matkalleen uuden meikkipussin käyttöön :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti